Oikeudenmukainen, rohkea, aina luotettava. Nämä ovat poliisin arvojen pääviestit, jotka vahvistettiin viime vuoden lopulla. Samat arvot nostettiin myös vuoden 2025 kehityskeskustelukierroksen valtakunnalliseksi keskusteluteemaksi, joten ne tulisi näkyä myös henkilöstön kanssa käydyissä tavoite- ja kehityskeskusteluissa – vähintäänkin ryhmätasolla.
Arvoista tulisi keskustella yhdessä, avata pääviestien sisältöä ja pohtia, mitä arvot merkitsevät jokaisen omassa työssä. Esimiehille on tosin suotu mahdollisuus pitää arvokeskustelu myös muussa ryhmän yhteisessä tilaisuudessa tai osana ryhmän muuta arjen toimintaa. Joka tapauksessa arvoihin liittyvä keskustelu tulisi olla käytynä toukokuun 2025 loppuun mennessä.
Ryhmäkeskustelua saatetaan pitää ylimääräisenä tavoite- ja kehityskeskusteluihin kuuluvana pakollisena osiona. Pakollinen se periaatteessa onkin, mutta oikealla asenteella, suhtautumisella ja aidolla keskustelulla on varmasti positiivisia vaikutuksia ryhmän toimintaan. Esimiehen omalla asenteella on ratkaiseva merkitys keskustelun ilmapiiriin ja sen onnistumiseen.
Ryhmäkeskustelu on ennen kaikkea esimiehen työkalu johtaa oman ryhmänsä toimintaa mutta myös ryhmän jäsenten mahdollisuus antaa palautetta, tuoda omia ajatuksia, näkemyksiä ja jopa konkreettisia kehitysehdotuksia esimiesten tietoon. Oikealla tavalla käyty ryhmäkeskustelu selkiyttää oman yksikön ja koko ryhmän yhteisiä tavoitteita, rooleja ja vastuita.
Ryhmäkeskustelu selkiyttää oman yksikön ja koko ryhmän yhteisiä tavoitteita, rooleja ja vastuita.
Keskusteluissa voidaan puida ryhmän työnjakoa, yhteistyötä, suoriutumista sekä erilaisia osaamistarpeita. Ryhmäkeskustelussa on mahdollisuus sopia yhteisistä pelisäännöistä, kehittää ryhmän toimintaa ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Onnistuessaan keskustelut voivat johtaa uusien ratkaisujen löytymiseen.
Ryhmän dynamiikan arviointi ja keskustelu haasteista ovat hyvässä työyhteisössä osa arkista toimintaa. Tällä voidaankin nähdä olevan suora vaikutus motivaation ja sitoutumiseen. Samalla voidaan tunnistaa ja tuoda esiin mahdollisia haitallisia kuormitustekijöitä.
Menneen kauden ja erityisesti siihen asetettujen tavoitteiden läpikäyminen on myös tärkeä osa ryhmäkeskustelua. Missä on onnistuttu ja missä ei, mitkä seikat ovat edistäneet tai kenties vaikeuttaneet onnistumisia tai tavoitteiden saavuttamista? Vastaavasti voidaan arvioida tulevaisuutta ja asettaa uusia tavoitteita pohtien muun muassa millaisella yhteistyöllä asetetut tavoitteet saavutetaan.
Ryhmäkeskustelu voi parantaa ryhmän, yksikön ja miksi ei jopa koko viraston toimintaa, mutta erityisesti se edistää ja vahvistaa ryhmän yhteistyötä. Tällä on merkitystä myös jokaiselle ryhmän yksittäiselle jäsenelle.
Käyttäkäämme siis ryhmäkeskustelua yhteistyön, tiedon jakamisen, vuorovaikutuksen sekä päätöksen teon työkaluna. Siten otamme siitä kaiken hyödyn päivittäiseen toimintamme.
Kirjoittaja Marko Rikalainen on poliisihallinnon pääluottamusmies.
Osallistu keskusteluun
Ei kommentteja